LeoVegas juhlii 10 vuotista taivaltaan

LeoVegas juhlii 10 vuotista taivaltaan

Julkaistu: 14.03.2022

Suomalaisille nettipelaajille hyvin tuttu LeoVegas-pelisivusto on saavuttanut nettikasinolle kunnioitettavan 10 vuoden iän. Yhtiö perustettiin 12. tammikuuta vuonna 2012 ruotsalaisvoimin. Yhtiön toimitusjohtaja Gustaf Hagman kuvaili kymmenen vuoden taivalta yrityksen vuosikatsauksessa näin:

”Paljon asioita on tapahtunut sen jälkeen kun perustimme LeoVegasin kymmenen vuotta sitten. Matka on ollut täynnä onnen ja ilon hetkiä aina siitä asti kun soitimme kelloa Nasdaqissa liittymisen merkiksi. Yhtiö ja koko nettikasinoala on kehittynyt näiden vuosien varrella huomattavasti. Olemmekin enemmän kuin valmiita ottamaan haasteen vastaan seuraavasta 10 vuodesta. Yhtälömme perustuu fantastisiin työntekijoihimme, sekä aina ajanhermolla olevaan teknologiaamme. Uskonkin että nämä pitävät meidät kärjessä mitä tulee parhaan mobiilikokemuksen tarjoamiseen pelaajillemme. Karjuva leijona on valmiina!”

Yhtiö raportoi vuoden 2021 vuosikatsauksessaan kokonaisvoitoikseen 391,2 miljoonaa euroa, joka tarkoitti yhden prosentin kasvua edellisvuoteen. Kulujen jälkeinen tulos eli EBITDA kuitenkin laski 19% 44,6 miljoonaan euroon, uusia pelaajia yhtiö taas sai 19% enemmän kuin aiempana vuonna.

Yhtiö sai loppuvuodesta 2021 jatkoa Tanskan-lisenssilleen, mikä takaa sen että tanskalaiset pelaajat pääsevät nauttimaan kasinon palveluista myös jatkossakin. LeoVegas myös jätti lisenssihakemuksen Kanadan Ontarion osavaltioon, mikä petaa yhtiön tulevaa siirtymistä myös Yhdysvaltojen markkinoille.

Mikä LeoVegas?

LeoVegas on yksi ensimmäisiä ja tunnetuimpia suomalaisia nettikasinoita, jonka matka on siis jatkunut jo yli 10 vuotta. Yhtiö on alusta asti perustanut toimintansa vahvasti mobiilipelaamisen ympärille ja sen yksinkertaisena tavoitteena on alusta asti ollut olla markkinoiden paras mobiilikasino.

Vaikka parhaus putoaakin makuasioiden alle, ei LeoVegasin mobiilituotteen loistavuutta voi ainakaan kiistää. Kasinon verkkosivusto ei ehkä näytä tietokoneella tältä päivältä, mikä johtuu juuri mobiili ensin -lähestymistavasta. LeoVegasilla sivusto on tehty oikeastaan vain mobiilipelaajia varten, eli siis mahdollisimman yksinkertaiseksi ja kevyeksi pyörittää. Myös navigointi on tehty erittäin helpoksi, joten palaaja löytää kasinopelit tai haluamansa vedonlyöntikohteet tällä kasinolla todella helposti.

Tällä hetkellä LeoVegas ei valitettavasti vastaanota uusia suomalaisia pelaajia, eikä myöskään tarjoa suomenkielistä nettisivustoa pelaajilleen. Kasinopartio odottaa innolla sitä päivää kun Leon leijona avaa taas lämpimän sylinsä suomalaisille pelaajille, onhan kyseessä yksi parhaiten paikkansa vakiinnuttaneista pelipaikoista Suomessa.