Johannes Huttunen – Kasinoasiantuntija

Johannes Huttunen

Johannes Huttunen

icon-calendar7.11.1997

Kasinopartion kasinoasiantuntija Johannes Huttunen on Tuusulan lahja maailmalle. Vasta 27-vuotias nuori mies on työskennellyt rahapelialalla kolme vuotta, ja hankkinut tuona aikana jo asiantuntijan sulan hattuunsa. Lisäksi hän on uransa aikana kirjoittanut reilusti yli 800 kasinoarvostelua.

Tiimin kasinoasiantuntijana Johannes bongaa rahapelialan uutuuskonseptit ja peli-innovaatiot ensimmäisenä. Johanneksella on työtäpelkäämätön asenne ja kova kiinnostus syventää asiantuntijan rooliaan Kasinopartiolla.

icon-mail
icon-twitter
icon-instagram
icon-website

Kuka on Johannes?

Kasinopartion kasinoasiantuntija Johannes on hieman alle kolmekymppinen sisältöalan ammattilainen Etelä-Suomesta. Helsingissä nykyisin asusteleva Johannes ei ajatunut kirjoittamisen piiriin vahingossa, vaan valintoja viitoitti viestinnän opinnot Helsingin yliopistossa.

Lapsena Johannes haaveili toimittajan ammatista, mutta muutaman kesätyön jälkeen erilaisissa toimituksissa nuori koki, ettei toimittajan työ tuntunut omalta. Hän ajautui rahapeliallalle kokeilunhalun villitsemänä ja huomasi, että kasinoarvostelujen kirjoittaminen yhdisti täydellisesti hänen kiinnostuksenkohteensa: kirjoittamisen, teknologian ja pelit.

Vapaa-ajallaan Johannes seuraa teknologiaan ja peleihin keskittyviä julkaisuja. Lukulistalla on pysyvästi esimerkiksi Wired-nettijulkaisu, josta Johannes seuraa pelialan ja teknologian uutisia ja trendejä.

Mikä tekee Johanneksesta asiantuntijan?

Johanneksen asiantuntijuus syntyy 3 vuoden työkokemuksesta. Pelialan lisäksi tuusulalainen on seurannut PC-pelien ja teknologian trendejä tiiviisti yli vuosikymmenen ajan, mikä antaa syvyyttä myös rahapelien ymmärtämiseen.

Vuonna 2024 mies vieraili ensimmäistä kertaa myös Sigma-konferenssissa Maltalla, jossa hän pääsi haistelemaan alan uusia tuulia ja verkostoitumaan uusien kollegojen kanssa.

Ammatillinen kokemus

Johannes aloitti 3 vuotta sitten freelancerina, jolloin hänen päätoiminen tehtävänsä oli kasinoarvostelujen kirjoittaminen.

Arvostelujen kirjoittaminen johti työhön Kasinopartio-sivustolla. Reilun vuoden jälkeen Kasinipartion leirissä, Johannes sai kasino-asiantuntijan tittelin, johon liittyvän vastun Johannes onkin kantanut kiitettävällä tavalla.

Koulutus

Johannes opiskeli Helsingin yliopistossa viestintää. Kandin paperit hankittuaan kesällä 2022, opinahjon ovi sulkeutua. Mies ei ole vielä täysin varma, jatkuvatko opiskelut, sillä työelämä maistuu hyvältä toistaiseksi myös kandin papereilla.

Nykyisessä työssään Kasinopartiolla Johannes näkee, että viestinnän opiskelusta oli kuitenkin suuri hyöty.

Mitä kollegat sanovat Johanneksesta

Johannes on porukan teknoguru. Jos alalla on joku uusi innovaatio, Johannes tietää siitä kaiken jo eilen. Hän on vuodessa ottanut tehtävänsä kasinoasiantuntijana hienosti haltuun. Hänen järjestelmällisyytensä on tehnyt myös vaikutuksen. Samaten kun tausta gamerina – se tuo selvästi syvyyttä kasinoasiantuntijan rooliin.

Elias Lehto

Elias Lehto

Tosi mukava kollega. Hänellä on myös kova kiinnostus uudistuksiin ja innovaatioihin, tuntuu ettei mikään uutinen mene häneltä ohi. Hän on myös järjestelmällinen ja pitää kaikki ajan tasalla, jos jotain uutta tapahtuu hänen vastuualuellaan.

Helmi Vainio

Helmi Vainio

Artikkelit

SuperOnni Kasino
Viimeksi päivitetty: 30.04.2026

SuperOnni Kasino

SuperOnni Kasino on vuoden 2026 helmikuussa avattu suomalaisille suunnattu pikakasino, joka saa arvostelustamme arvosanan /10. Tervetulobonuksena on 20 x 1 € arvoisia megakierroksia Moon Princess 100 -peliin sekä jopa 20 % cashback. Tarjonta on selkeä ja helppo ymmärtää, mutta kokonaisuutena kampanjamäärä jää melko rajalliseksi keskiarvoon verrattuna. Pelivalikoimasta löytyy peliä, mikä riittää hyvin peruspelaamiseen ja sisältää […]
Metal Casino
Viimeksi päivitetty: 29.04.2026

Metal Casino

Metal Casino on julkaistu vuonna 2017 eli se on ollut markkinoilla jo hyvän tovin. Se on nimensä mukaisesti tehty raskaamman musiikin ystäville. Ulkoasultaan Metal-kasino on kovin tummanpuhuva. Hauskana yksityiskohtana hiiren kursori muuttuu linkin kohdalla pirunsarvi-rocksymboliksi. Metallikasino siirtyi vuoden 2020 aikana uuteen omistukseen ja sitä pyörittää tänä päivänä yritys nimeltä Skill On Net Ltd, joka on […]
Finlandia Casino
Viimeksi päivitetty: 29.04.2026

Finlandia Casino

**Finlandia Casino on suljettu, eikä ota pelaajia vastaan. Voit lukea arvostelun alta.** Tällä kertaa tarkastelun alla on suomalaisille pelaajille tuttu Finlandia Casino. Markkinoilla jo vuodesta 2014 lähtien toiminut kasinoveteraani sai uutta pontta siirtymällä vuoden 2020 alussa uudelle SkillOnNet Ltd:n alustalle. Tämä uutta puhtia huokuva nettikasino pitää sisällään todella laajan, yli 3 000 pelin valikoiman. Sen […]
Play Toro
Viimeksi päivitetty: 29.04.2026

Play Toro

PlayToro Casino on avattu vuonna 2020 se toimii Skill On Net Ltd -yhtiön alaisuudessa. Sillä on Maltan pelilisenssi ja voitot ovat verovapaita. Saman operaattorin alla on monia muita suomalaisille suunnattuja sivustoja. Sivusto on härkäteemainen, mutta toistuu vain etusivun kuvassa ja esimerkiksi livepelejä mainostaa elävä ihminen, vaikka ruletinpyörittäjäksi olisi tietysti brändimielessä sopinut itse härkä. Kolikkopelien valikoima […]
Fairspin.io Casino
Viimeksi päivitetty: 28.04.2026

Fairspin.io Casino

Fairspin.io Casino on vuonna 2018 auennut kryptokasino, joka sai arvostelussamme 7,7/10 tähteä. Kasinon neliosaisen tervetulobonuksen arvo on peräti 10 000 USDT (8 540 euroa) ja 200 ilmaiskierrosta. Tervetulobonus on iso, mutta sitä koskee korkea kierrätysvaatimus ja samaten edun ehtoja oli hankala löytää. Kasinon pelivalikoima puolestaan on laaja, ja pelin valikoima sisältää runsaasti mielenkiintoisia pelejä, ja […]
KaleoCasino
Viimeksi päivitetty: 24.04.2026

KaleoCasino

KaleoCasino on maaliskuussa 2026 avattu tummanpuhuva pelisivusto, joka saa arvostelustamme nihkeät /10 tähteä. Bonusta luvataan aina 1 500 euroon ja 500 ilmaiskierrokseen asti kolmella ensimmäisellä talletuksella. Tervetulopaketti ja päivittäiset kampanjat näyttävät antavat mainiosti pelattavaa niin uusille kuin vanhoille pelaajille. Saitti lyö pöytään peliä, mikä pitää pelirumban käynnissä kokeneellekin pelurille. Kasinopelien lisäksi sivuston tarjontaan kuuluvat myös […]
Casiku Casino
Viimeksi päivitetty: 24.04.2026

Casiku Casino

Casiku Casino on vuoden 2024 lopulla perustettu rekisteröintivapaa nettikasino. Tähtiarvosanaksi annamme Casiku Casinolle /10 pistettä, ja se koostuu hyvästä bonusten lukumäärästä, nopeista kotiutuksista ja Maltan lisenssin mahdollistamista verovapaista voitoista. Casiku toivottaa uudet asiakkaat tervetulleeksi 150% talletusbonuksella 500 euroon saakka, ja kaupan päälle kasino laittaa vielä 100 ilmaiskierrosta. Lisäksi tarjolla on neljä viikoittaista bonusta ja Casiku […]
Ybets Casino
Viimeksi päivitetty: 23.04.2026

Ybets Casino

Ybets Casino on marraskuussa 2023 avattu nettikasino, joka saa meiltä tarkan datamankeloinnin jälkeen arvosanan /10 tähteä. Bonusrintamalla Ybets Casino lyö tiskiin massiivisen jopa 8000 euron ja 400 ilmaiskierroksen tervetulopaketin neljälle ensimmäiselle talletukselle jaettuna, mutta voitot ovat tiukassa erittäin kovan kierrätysrumban (60x, talletus + bonus) vuoksi. Jopa 20 % cashback on kuitenkin aito valonpilkku. Pelivalikoima on […]
Slamz Casino
Viimeksi päivitetty: 22.04.2026

Slamz Casino

Slamz Casino on maaliskuussa 2026 avattu sähäkkä ja moderni pelipaikka, joka saa meiltä mainion /10 arvosanan. Bonusrintamalla Slamz Casino ei säästele. Yhteensä Slamz Casinon bonus on jopa 1 200 euroa ja 1 200 ilmaiskierrosta. Tämä on jaettu kuuteen eri talletuskertaan. Kokonaisuudessaan paketti on keskiarvoa reilusti isompi. Näiden lisäksi on tarjolla runsaasti muita kasinokampanjoita. Pelivalikoima on […]
Panosta Casino
Viimeksi päivitetty: 16.04.2026

Panosta Casino

Panosta Casino on tammikuussa 2026 avattu moderni pikakasino, joka saa arvostelussamme asialliset /10 pistettä. Ensitallettajille ei ole Panosta-kasinolla bonusta, mutta uusille ja vanhoille pelaajille on luvassa päivittäinen 10%-20% cashback. Käteispalautus lasketaan päivän aikana tulleista nettotappioista. Pelivalikoima on oikein mainio sillä pelin kattaus on hyvä suoritus uudelle tulokkaalle. Maksutavat rajoittuvat suorilla pankkisiirroilla toimivaan Briteen, mikä takaa […]