Karamba arvostelu
Aye caramba! sanoi espanjalainen kun yllättyi pahanpäiväisesti. Tästä legendaarisesta lausahduksesta lienee saanut nimensä myös tänään arvostelussamme oleva Karamba-kasino.
Mutta miten käy tämän pelipaikan kanssa, yllätymmekö pahanpäiväisesti vai onko edessä positiviinen kokemus? Se selviää, kun luet eteenpäin.
Karamba ei ole mikään aivan uusi tulokas kasinomarkkinoilla, sillä se on perustettu kasinon sivujen mukaan jo vuonna 2005. Yhtiö kasinon taustalla on maltalainen Aspire Global Ltd, joka onkin monella suomalaiselle kasinopelaajalle tuttu yhtiö.
Apiren kasinoita ovat muun muassa Playluck, Play Frank sekä Spin Rio. Yhtiöllä on toiminnalleen myös Maltan peliviranomaisen myöntämä lisenssi jo vuodelta 2007.
Karamba on siis yksi vanhimmista edelleen hengissä olevista nettikasinoista, jota aika on kuitenkin kohdellut suhteellisen lempeästi. Karamba on Aspiren kasinoiden tapaan ulkoasultaan ehkä hieman ajastaan jäljessä, mutta ei kuitenkaan häiritsevällä tavalla. Sen sijaan kasinon etusivu on melko levoton ja pelaajalle työnnetään tarjousta tarjouksen perään jatkuvalla syötöllä.
Karamba on myös niin sanottu perinteinen kasino, jonne pelaajan tulee ensin rekisteröityä ja luoda tili ja vasta tämän jälkeen pelaaja voi tehdä talletuksen. Aspiren portfoliossa on jonkun verran pikakasinoita, mutta Karamba on ainakin toistaiseksi päättänyt pysyä perinteisen kasinon linjalla.
Uudelle pelaajalle tarjotaan tervetuliaistarjouksena 100% talletusbonus 100 euroon saakka sekä 100 ilmaiskierrosta siten, että ensimmäisenä päivänä luvassa on 20 ilmaiskierrosta, seuraavana 40 ja sitä seuraavana 40 kappaletta.
Itse kasino on hyvin tyypillinen Aspiren pelipaikka, joka tarjoaa kohtalaisen valikoiman kasinopelejä, hyvän livekasinon, mutta jackpot-pelien valikoima ontuu pahasti.
Slottivalikoimista puuttuu niin ikään moni merkittävä pelinvalmistaja, mutta toki tärkeimmät ja isoimmat valmistajat kasinon repertuaarista löytyvät.
Ensimmäisten odotusten perusteella tarjolla on siis hyvin perinteinen nettikasino, joka ei tarjoile suuria yllätyksiä, mutta tutkitaan kasinoa hieman syvällisemmin ja katsotaan, millaisia kokemuksia kasinosta on kerrottu.
Plussat / Miinukset
- Hyvä tervetulotarjous
- Paljon kampanjoita
- Verovapaat voitot
- Suppea pelivalikoima
Bonukset
Ilmaisbonus | - |
Ilmaiskierrokset | 100 |
Käteispalautus | - |
Talletusbonus | 100€ |
Bonusehdot | 35x |
Hyvä tietää
Arvostelu | |
Talleta näillä | |
Min. talletus | €10 |
1-3 pankkipäivää | |
Pelivalikoima | 500+ peliä |
[email protected] | |
- | |
Malta |
Karamba kokemuksia
Karamba-kasino on siis ensivilkaisultaan hieman ajastaan jälkeen jäänyt nettikasino. Se ei niinkään häiritse graafisesti, mutta esimerkiksi Aspiren kasinoalusta on suoraan sanottuna hieman kökkö ja vaatisi kipeästi päivitystä.
Ensivilkaisulla tuntuu myös siltä, että Karamba-kasinolle on pitänyt hakea etusivulle kaikki mahdolliset kilkkeet ja kikkareet, sillä etusivu on todella täynnä tavaraa.
Yläbannerissa liikkuu useita eri tarjouksia ja tämän jälkeen esitellään seuraavassa sivun blokissa suosituimpia pelejä, livekasinon tarjouksia sekä isoimpia voittoja. Kokonaisuuden sekasotku häiritsee hieman ja tuntuu, että sivulle on täytynyt tunkea ikään kuin pakon sanelemana kaikki mahdolliset ja mahdottomat elementit.
Kun tutkitaan netistä Karamba kasino kokemuksia, on se saanut todella hyviä arvioita esimerkiksi netin arvostetuimmalla kasinosivustolla.
Negatiivisia valituksia Karamba kasinosta löytyy samalta sivulta 69 kappaletta, mikä on naurettavan pieni määrä siihen nähden, että kasino on perustettu jo vuonna 2005.
Useimmiten valitukset ovat koskeneet nostoja ja niiden hitautta. Tämän tyyppiset valitukset ovat kasinosta riippumatta yleisimpiä kitinän aiheita.
Pelivalikoima on aina ollut hienoinen heikkous Aspiren kasinoilla ja sama ongelma vaivaa tietysti myös Karamba-kasinoa. Pelivalikoima riittää toki peruspelaajalle, mutta valikoimista puuttuu monta kiinnostavaa pelinvalmistajaa ja jättipottipelien valikoima on suorastaan olematon. Pientä piristystä tarjoaa livekasinon tarjooma, joka on kansainväliset mittapuut täyttävää materiaalia.

Karamba bonus
Karamba-kasino tarjoaa uusille pelaajille 100% talletusbonuksen aina 100 euroon saakka. Lisäksi pelaaja saa 100 ilmaiskierrosta ensitalletuksensa yhteydessä siten, että ensimmäisenä päivänä pelaaja saa 20 kierrosta ja kahtena seuraavana 40 kierrosta kumpaisenakin päivänä.
Kasinolla on lisäksi tarjolla uskollisuuspisteitä, joita pelaaja voi muuttaa käteiseksi ja muiksi eduiksi. Muita tarjouksia pelaajille ei ole tarjolla, mutta kasinolla on käytössä lukuisia eri promootioita ja kampanjoita, jotka ovat tietysti avoimia kaikille pelaajille.
Bonusehdot
Kasinobonuksiin sisältyy aina ehtoja, joilla bonuksen voi aktivoida itselleen. Tyypillisin kasinobonuksen ehto on kierrätysvaatimus, jossa bonus tai sekä bonus että talletus on kierrätettävä kasinopeleissä tietyn verran ennen kuin pelaaja voi nostaa voitot itselleen.
Myös Karamba-kasinolla on bonuksiin liittyviä ehtoja, jotka kokosimme lyhyesti alle. Muista aina tarkistaa ajantasaiset bonusehdot suoraan kasinon omilta sivuilta ennen talletuksen tekemistä ja bonuksen hyväksymistä.
- Vain yksi tervetuliaisbonus taloutta kohden.
- Tervetuliaisbonusta ei voi käyttää minkään muun bonuksen, kampanjan tai tarjouksen yhteydessä.
- Tervetuliaisbonus tulee pelata Karamba-sivustolla 21 päivän kuluessa siitä, kun summa on maksettu pelaajan tilille.
- Kierrätysvaatimus on 35-kertainen ja koskee vain bonussummaa. Esimerkiksi 100 euron talletuksella bonusrahaa tulee 100 euroa ja bonusrahaa koskee kierrätysvaatimus eli bonus on kierrätettävä 3 500 euron edestä ennen mahdollista nostoa pelaajan tililtä.
- Tervetulobonus tulee automaattisesti. Pelaaja voi myös kieltäytyä bonuksesta ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun.
- Kaikki pelaajan saamat ilmaiset pelikierrokset tulee käyttää vuorokauden sisällä tarjouksen saamisesta. Käyttämättömät kierrokset poistetaan pelitililtä tämän jälkeen.
- Ilmaiskierrosten voittoja koskee samanlaiset kierrätysvaatimukset kuin rahabonusta.
Karamban bonus on maltillinen, sillä bonusta voi saada vain 100 euron talletukseen asti. Toisaalta bonuksen kierrätysehto koskee vain bonussummaa eikä esimerkiksi talletusta ja bonusta.
Tästä syystä Karamban bonus on oikein hyvä ja kokeilemisen arvoinen. Myös 100 ilmaiskierrosta ovat mukava lisä perinteisen talletusbonuksen päälle.

Karamba asiakaspalvelu
Karamba-kasinon asiakaspalvelusivut löytyvät kasinosivun alareunasta kohdasta Ota yhteyttä.
Karamban asiakaspalvelun teemana on Aspiren kasinoiden tapaan C.A.R.E – Customers Are Really Everything eli asiakkaat ovat kaikki kaikessa. Tästä syystä Karamban asiakaspalvelutiimi lupaa viipymättä vastauksen pelaajan kysymyksiin ja muihin huoliin.
Asiakaspalvelukanavia on pelaajan käytössä kaksi. Live chat palvelee pelaajia kello 09-01 välisenä ajanjaksona Suomen aikaa ja tämän lisäksi pelaaja voi lähettää asiakaspalveluun sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Live chat on ehdottomasti nopein tapa ottaa yhteyttä ja kun arvostelijamme testasi palvelua, chat-linjoilta pääsi välittömästi läpi ja kysymyksiin sai ripeästi vastauksen.
Sähköpostiasiakaspalvelun vastausaikaa ei valitettavasti kerrota, mutta oletamme, että niihinkin vastataan ripeästi asiakaspalvelun aukioloaikojen puitteissa.
Asiakaspalvelu Karamba-kasinolla on hyvää luokkaa ja asiakaspalvelun aukioloajat ovat riittävän hyvät palvellakseen pelaajia paitsi ympäri päivän, myös myöhempään ajankohtaan.
Yhteys | Aukioloaika | Lisätiedot |
---|---|---|
Live chat | 09-01 | Oikea alakulma |
Sähköposti | 09-01 | [email protected] |
Maksutavat
Karamba on siis niin sanottu perinteinen kasino, joka vaatii rekisteröitymisen ennen talletuksen tekemistä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maksutapojen kirjo on huomattavan laaja.
Talletukset
Maksutapojen laajassa joukossa on niin suomalaisille tuttuja verkkopankkimaksutapoja, luottokorttimaksuja, sekä mm. nettilompakkomaksuja. Lisäksi joukkoon mahtuu useampia suomalaisille ei-niin-tuttuja maksutapoja.
Karamba-kasinon maksutavat:
- Visa
- MasterCard
- Pankkisiirto
- Klarna
- Trustly
- Skrill
- Skrill 1-Tap
- Neteller
- MuchBetter
- ecoPayz
- PayPal
- Rapid Transfer
- Giropay
- Interac, talletus 24 tunnin sisään
- AstroPay
- Euteller
- EPS
- Paysafecard
- UPI Netbanking
Talletustapojen kirjo on huomattavan laaja ja on ilahduttava huomata, että mukana ovat myös suomalaisten suosituimmat talletustavat, kuten luottokortit, Trustly, Euteller sekä perinteinen pankkisiirto. Kaikki maksutavat ovat pelaajalle maksuttomia ja varmuudella turvallisia.
Kotiutukset
Karamba-kasinolla kotiutukset tulee tehdä samalla tavalla kuin millä alkuperäinen talletuskin on tehty. Jotta pelaaja voi tehdä noston Karamban sivustolla, on pelaajan tehtävä ensin vähintään yksi talletus.
Kaikilla maksutavoilla ei voi nostaa lainkaan, jolloin pelaajan on tehtävä vähintään minimitalletus jollain toisella maksutavalla. Tällainen maksutapa on esimerkiksi MasterCard, joten mikäli pelaaja on tehnyt maksun tällä kortilla, on nostoa varten otettava käyttöön jokin toinen maksutapa ja tehtävä sillä minimitalletus.
Kaikkien muiden nostotapojen, paitsi pankkisiirron minimisumma on 10 euroa.
Karamba-kasinolla pelaajat voivat nostaa enintään 7 000 euroa kuukaudessa. VIP-pelaajille on tarjolla korkeampi nostoraja. Jos nostettava summa on suurempi kuin 7 000 euroa, jäljellä oleva summa palautetaan takaisin pelaajan tilille seuraavassa kuussa nostettavaksi.
Yli 2 300 euron talletuksille vaaditaan lisävahvistuksia kuten henkilötodistus, ikä ja asuinpaikka. Karamba-kasino ilmoittaa kuitenkin varaavansa oikeuden suorittaa kyseiset vahvistustoimenpiteet alhaisempienkin maksujen yhteydessä.
Talletukset
Maksutapa | Min/max talletus | Palvelumaksu | |
---|---|---|---|
![]() |
Trustly | 10€ - 5 000€ | 0% |
![]() |
Visa | 10€ - 5 000€ | 0% |
![]() |
Skrill | 10€ - 5 000€ | 0% |
![]() |
Neteller | 10€ - 5 000€ | 0% |
![]() |
Euteller | 10€ - 2 000€ | 0% |
![]() |
Paysafecard | 10€ - 250€ | 0% |
Karamba kotiutukset
Nostojen nopeus | Nostojen viive |
---|---|
Keskiverto
|
1-3 pankkipäivää |
VIP-ohjelma
Karamba-kasinolla on käytössään VIP-ohjelma, joka on tismalleen samanlainen kuin muillakin Aspire Globalin kasinoilla. VIP-ohjelma kantaa nimeä Eksklusiivinen klubi ja se on avoinna kaikille pelaajille heti ensimmäisen talletuksen jälkeen.
VIP-tasoja on kaikkiaan seitsemän kappaletta:
- Uusi jäsen
- Pronssi
- Hopea
- Kulta
- Platina
- Timantti
- Mestari
Pelaaja etenee VIP-tasoilla keräämällä pisteitä. Yhden pisteen saa jokaisesta pelatusta 40 eurosta ja VIP-tasoille vaadittavat euromäärät ovat seuraavat.
- Pronssitasolle 400 euron panostukset
- Hopeatasolle 2 400 euron panostukset
- Kultatasolle 14 000 euron panostukset
- Platinatasolle 40 000 euron panostukset
- Timantti- ja mestaritasoille pelaaja pääsee vain henkilökohtaisella kutsulla
Pelaajan on siis suhteellisen helppo päästä pronssi- ja jopa hopeatasolle, mutta sen sijaan kultatasosta eteenpäin tasojen kerryttäminen on jo todella vaikeaa.
Korkeammat nostorajoitukset ovat käytössä vasta platinatasolta eteenpäin ja tälle tasolle pääseminen vaatii pelaajalta jo todella aggressiivista pelaamista.
Karamban VIP-klubissa on kuitenkin monia eri tasoja, joka tarkoittaa, että kaikilla pelaajilla on mahdollisuus päästä nauttimaan erilaisista eduista jo hyvinkin maltillisella peliaktiivisuudella. Jokaisella tasolla on myös etuja ja edut tietysti paranevat tasojen edetessä.
Onko Karamba kasino luotettava?
Karamba-kasino on perustettu jo vuonna 2005, mikä tarkoittaa sitä, että kasino on yksi maailman ensimmäisiä nettikasinoita. Kasinon takana oleva taustayritys on Maltalle rekisteröity Aspire Global Ltd, joka pyörittää montaa kymmentä suomalaisillekin hyvin tuttua kasinoa.
Kasinolla on myös Maltan peliviranomaisen myöntämä lisenssi toiminnalleen jo vuodelta 2007. Maltan pelilisenssi on yksi maailman tiukimmista ja ottaa tarkasti huomioon pelaajan aseman sekä erityisesti vastuullisen pelaamisen huomioimisen.
Maltan pelilisenssi tarkoittaa suomalaisen pelaajan kannalta myös sitä, että voitot ovat kotiutettaessa aina verovapaita. Karamba on siis toisin sanoen verovapaa nettikasino.
Kasinon turvallisuudesta ja luotettavauudesta kertoo myös kasinon asenne ja suhtautuminen vastuulliseen pelaamiseen. Karamballa nämä asiat on otettu hyvin huomioon ja pelaaja voi asettaa pelitililleen erilaisia rajoituksia sekä tietysti tarvittaessa myös sulkemaan pelitinsä.
Pelivalikoima on kansainvälisen mittapuun mukaan hyvää tasoa eli kaikkien isoimpien pelinvalmistajien pelit löytyvät kasinon valikoimista.
Karamba on siis suomalaisen pelaajan näkökulmasta erittäin turvallinen ja luotettava pelipaikka.

Pelivalikoima
Karamba-kasinon pelivalikoimaa esitellään jo kasinon etusivulla, jonne on nostettu esiin etupäässä kolikkopelejä. Pelit löytyvät kätevästi sivuston yläreunasta olevista valikoista, jotka ovat kasino, livekasino, virtual sekä vedonlyönti.
Kasino tarjoaa siis pelaajille runsaan valikoiman kasinopeleistä vedonlyöntiin. Tässä arvostelussa keskitymme kuitenkin vain kasinopeleihin.
Karamba-kasino kertoo sivuillaan tarjoavansa yli 500 peliä, mutta vahva veikkauksemme on, että tämä luku on kasvanut huomattavasti tekstin kirjoittamisen ajoista.
Kasinopuolelta mukana ovat kaikki tärkeimmät toimijat, mutta valitettavasti myös puutteita on. Karamba-kasinolta puuttuvat merkittävistä pelintarjoajista esimerkiksi Yggdrasil, Push Gaming sekä Relax Gaming. Joiltakin pelinvalmistajista mukana on vain muutama slotti, kuten esimerkiksi No Limit Cityltä, jonka valikoimista kasino tarjoaa vain neljä peliä.
Slotit
Kolikkopelit löytyvät suoraan kasinon etusivulta tai sivuston ylävalikosta Kasino. Pelit on jaoteltu muutamaan kategoriaan, joita ovat Suosituimmat, uudet pelit, kolikkopelit, jättipotit, pöytäpelit ja kaikki pelit.
Lisäksi sivustolla on hakutoiminnallisuus, jossa pelaaja voi hakea pelin tai pelinvalmistajan nimellä.
Suosituimpien pelien lista on sanalla sanottuna erikoinen, sillä listalle on nostettu etupäässä uusia tai tuntemattomia slotteja. Hieman listaa alaspäin selaamalla löytyy kuitenkin suomalaisten suosikkipelejä, kuten Fire Joker tai Reactoonz, mutta suosikkipelien lista on joka tapauksessa hieman hämäävä.
Uutuuspelien listalta löytyy jonkin verran merkittävien valmistajien, kuten Pragmatic Playn tai Play’n Go:n slotteja, mutta etupäässä uutuuspelien joukossa on slotteja sellaisilta valmistajilta, jotka eivät isolle yleisölle kerro todellisuudessa juuri mitään.
Jackpot-pelit
Karamba-kasinon jättipottipelien valikoima on muiden Aspiren kasinoiden tapaan erittäin heikko.
Jackpot-listalla on parisenkymmentä slottia, joista mikään ei kuitenkaan ole todellinen progressiivinen jackpot-peli, vaan näiden pelien jättipotit on rakennettu pelin sisään.
Kasinon valikoimista puuttuu siis tyystin kaikki isot ja merkittävät jackpot-pelit, kuten Mega Moolah -pelisarja, WowPot-pelit tai Netentin klassikojättipottipelit.
Livekasino & pöytäpelit
Karamba-kasinon livekasinon tarjonta on oikein hyvällä tasolla. Pelintarjoajia on mukana kaksi kappaletta, alan markkinajohtaja Evolution Gaming sekä kovaa nousua livekasinomarkkinoille tekevä Pragmatic Play.
Livekasinon pelaajille Karamba-kasinon valikoima on takuuvarmasti riittävä.
Pöytäpelit löytyvät kasinon puolelta omasta valikostaan ja tarjolla on parisenkymmentä eri peliä, joiden joukossa on runsaasti erilaisia ruletteja, blackjack-pelejä sekä muita korttipelivariaatioita.
Karamba kasinon mobiilisivu ja -sovellukset
Ollakseen toimiva ja käyttäjiä kiinnostava kasino vuonna 2021, on kasinon tarjottava pelaajalle huippuluokan pelikokemus myös mobiilissa. Osa kasinoista tarjoaa pelaajille omaa mobiiliapplikaatiota, mutta käytännössä kaikki merkittävät kasinot rullaavat hyvin myös selainpohjaisena versiona.
Karamba-kasinolla ei ole erillistä mobiilisovellusta, mutta kasino toimii melko hyvin mobiilissa.
Valitettavasti Aspiren kasinot eivät ole mobiilioptimoinnin saralla kuitenkaan mitenkään maailman parhaita, joten paras kokemus Karamba-kasinollakin on pelaaminen pöytäkoneella tai kannettavalla.
Lopullinen yhteenveto
Karamba-kasino on Aspire Globalin nettikasino, joka on perustettu jo vuonna 2005. Kyseessä on siis yksi vanhimmista nettikasinoista, mutta onneksi sivustoa on päivitetty aika ajoin, joten kasinon ulkoasu ei ole aivan hirveästi jäänyt ajastaan jälkeen.
Pelaajalle tarjotaan ensimmäisen talletuksen yhteydessä 100% talletusbonus aina 100 euroon asti. Bonusta koskee 35-kertainen kierrätysvaatimus, joka on rajattu siis vain bonukseen.
Esimerkiksi pelaajan tallettaessa 100 euroa, hän saa tililleen 200 euroa, mutta kierrätettävää on vain bonussumma. Lisäksi pelaaja saa 100 ilmaiskierrosta kolmelle peräkkäiselle päivälle jaettuna.
Asiakaspalvelukanavia on kaksi, sähköposti ja live chat ja molemmat kanavat palvelevat pelaajia 09-01 välisenä aikana Suomen aikaa.
Karamba on niin sanottu perinteinen kasino eli pelaajan tulee rekisteröityä kasinolle ennen talletuksen tekemistä. Talletustapojen kirjo on hyvin laaja aina pankkisiirroista korttimaksuihin ja e-lompakoihin.
Karamba-kasinon pelivalikoima on riittävä kasinopeleissä, hyvä livekasinopeleissä ja olematon jackpot-peleissä. Peruspelaajalle pelivalikoima riittää kuitenkin varsin hyvin.
Kokonaisuutena Karamba on varsin mukiinmenevä, mutta kovin perinteinen kasino.
Usein kysytyt kysymykset
Tässä muutama usein kysytty kysymys Karamba-kasinoon liittyen:
-
👮 Onko Karamba kasino turvallinen ja luotettava?
Karamba on osa Aspire Global -yritystä, jolla on kymmeniä erilaisia kasinoita. Kasinolla on MGA:n eli Maltan peliviranomaisten myöntämä lisenssi eli pidämme kasinoa luotettavana.
-
🎁 Millaisia bonuksia Karamba-kasino tarjoaa?
Karamba tarjoaa uusille pelaajalle 100% talletusbonuksen 100 euroon asti sekä 100 ilmaiskierrosta kolikkopeleihin.
-
💳 Millaiset maksutavat käyvät Karamba-kasinolla?
Karamba on perinteinen kasino, joka hyväksyy kaikki yleisimmät maksutavat. Suomalaisille pelaajille tutuimpia Karamban hyväksymiä maksutapoja ovat esimerkiksi yleisimmät luottokortit, pankkisiirto, Trustly sekä erilaiset e-lompakot.
-
🎲 Mitä kasinopelejä Karamba tarjoaa?
Karamba -kasinon pelivalikoimaan kuuluu suosituimmat kolikkopelien valmistajat, kuten esimerkiksi Play’n Go sekä Netent. Sen sijaan moni tunnettu valmistaja loistaa poissaolollaan, sillä kasinon valikoimista ei löydy esimerkiksi Push Gamingin tai Relax Gamingin julkaisuja.
Livekasinon tarjonta on hyvä, mutta jackpot-pelien valikoima on todella kehno.
Pelintarjoajat






























